lauantai 30. tammikuuta 2010
Ei pysyny housut jalassa ei.
Perjantaina 29.1.10 olimme Dixin Lepakkoluola studiossa asettelemassa mikkejä ja etsimässä saundeja. Löydettyämme saundit ja aseteltuamme mikit lähdimme Alkon kautta juhlimaan. Mukaan tarttui useampi pullo hedelmäistä ja raikasta Valdemaria. Saavuimme hetkeä myöhemmin Jonin ja Hennan yksiöön, siellä nautimme kallista viskiä ja hienoja sikareita, katsoimme televisiosta Navigarea, sillä olemmehan veneilyn ystäviä. Olimme pukeissa.
Alkuillan aloittelimme Virosta tuodulla oluella, joka kuitenkin loppui kesken ja jouduimme lähtemään Mikael Antero Beatdownin kanssa paikalliseen K-Markettiin ostamaan Olvia. Palattuamme Jonille päätimme korkata naiset, eikun siis Valdemarit. Kolmistaan otimme pitkää hörppyä Alkon mainioimmasta vinetosta. (kts. kuva 2) Katsoimme lisää Navigarea ja puhuimme veneilystä. Harmiksemme olimme unohtaneet ottaa mukaan vasarat ja vesurit. Heikki Ojamo saapui myös paikalle keskustelemaan veneilystä, poltimme North State -merkkisiä savukkeita.
Nautimme olutta ja Valdemaria ripeässä tahdissa, tässä vaiheessa emme kuitenkaan olleet humalassa vaan korkeintaan "pienessä hiprakassa". Pian lähtivätkin housut. Katsottuamme Navigarea kolmatta tuntia saimme idean juosta Lohjan keskustan ympäri lähes alasti. Juoksimme matkan bokserit jalassa, oli kylmä. Tapauksesta on valokuvamateriaalia. Palasimme Jonille nauttimaan Valdemaria. Tapauksesta on valokuvamateriaalia. (kts. kuva 4) Tässä vaiheessa alkaa muistikuvat hieman pätkimään, mutta mustelmista päätellen olemme painineet kolmistaan. Joni rikkoi myös hyllyn päissään ja särki 4 samppanjalasia, nautimme kahdesta jäljellejääneestä samppanjalasista Valdemaria. Tapauksesta on valokuvamateriaalia. Mikael Antero Beatdown onnistui iskemään itselleen jo aikaisemmin mainitun Sofia Bonaparten. Tapauksesta on valokuvamateriaalia.(kts. kuva 5)
Aikaisin aloittamamme ilta päättyi kuin seinään, kellon lähestyessä puoltayötä kukaan kanssa juhlijoista ei ollut enää hereillä. Aamulla ilmassa tuoksu hedelmäinen ja raikas Valdemar, jota jostain syystä oli päätynyt myös lattioille, tuoleille ja seinille. Tahmaiset tuolit ja lattiat jäivät Jonin vaimon siivottaviksi. Anteeksi tästä. Koetimme skarppailla ja aamu jatkuikin kaupan sekä kotipizzan kautta takaisin Jonille, kasasimme itsemme ja nautimme terveellisen aamupalamme Jaffalla höystettynä. Havaittuamme vegepitsan pysyvän sisällä lähdimme piakkoin jatkamaan äänityksiä joiden sujumisesta kirjoitan myöhemmin.
Kuva 2
Kuva 4
Mikael Antero Beatdownille Valdemar maistui varsin hyvin. Varastoimme toki pullot, jotta voimme tarvittaessa lyödä niillä natseja päähän.
Kuva 5
Huomatkaa toki Sofia Bonaparten tyylikäs Mario 3 huppari ja Mikael Antero Beatdownin hempeä ja rakastunut hymy, joka on tuttu myös Valdemar -pullon etiketistä.
-Topi Don Juan
maanantai 25. tammikuuta 2010
Mikä siin on ku ei ne vaatteet pysy päällä?
Olis taas pitäny luottaa Valdemariin... Mutta niin! Mario 3:sen ja Vajaiden Simpukoiden (http://www.myspace.com/vajaatsimpukat) splitin äänitykset alkaa perjantaina! Molemmat bändit siis äänittää sen 666 biisiä ja tulos painetaan cd-formaattiin, koska c-kasetit oli helvetin kalliita ja minimitilausraja oli 300. (Mitä?!?!)
Mario 3:sen settilista muuttuu koko ajan mut siis joku tämmönen ois tulossa:
1. Saatana Saapuu Virkkalaan
2. Mario 3
3. Uus biisi "80-luku"
4. Valdemarin Voimalla Natseja Vastaan
5. Beat Cheek Down
Perjantaina on tarkoitus nauttia hedelmäisiä ja raikkaita virvokkeita, polttaa norttia, (Prisma, 5.00€) sekä äänittää musiikkia, tai ainakin rumpuja. Myöhemmin jatkamme mahdollisesti myös muilla soittimilla. Vajaat Simpukat varmaankin aloittaa äänittämisen ja Mario 3 aikoo olla paikalla vittuilemassa.
Rakkaalla rumpalillamme, Jonilla, ei ole varaa uusiin rumpukapuloihin, joten lainaamme Heikki Ojamon (tai jonkun muun) kapuloita. En muuten itsekkään ole vaihtanut kitaraan kieliä melkein vuoteen, voi olla et nyt olisi jo aika. En tiiä onks varaa laittaa semmosii summii soittokamoihi. Tiiättekö mitä ne maksaa?!
Äänittäjänä meillä toimii Niko Kallio.
Koska Dixin tiloissa alkoholin nauttiminen on kielletty, tyydymme imppaamiseen. Heikki Ojamo tai Kaisa toivottavasti kuvaa studiopäiväkirjaa, jota sitten lisäillään mahdollisesti internet-sivustoille.
"Viikonloppuna varmaankin maistuu Don Opas. No ei varmasti, sehän on ihan hirveetä paskaa. Ostan laatuviiniä, eli Valdemaria."
Nyt minä menen nauttimaan olutta ja kuuntelemaan Black Metallia. Kiitos.
-Topi Don Juan
lauantai 23. tammikuuta 2010
Ilta Mario3:n tyyliin
Illan muina vieraina toimivat logistiikkapäällikkö Lukkari, Lohjan komein uros Heikki Ojamo, sekä nuoret, löyhämoraaliset naishenkilöt.
Jottei muoti unohtuisi, voisin mainita iltamiin osallistuvien herrasmiesten pukeutumisesta (kuvia myöhemmin!). Ystävälläni, erikoisasiantuntija Järvenpäällä on päällään 0,20€ maksaneet, mahdollisesti farkkumalliset, housut, sekä citymarketista varastettu, makkaraperunoilla kuorrutettu flanellipaita. Päässään hänellä on mäyrää muistuttava crust -tyylinen hiuskuontalo. Itselläni, eli Mikael Antero Beatdownilla on päälläni jo aikaisemmin blogissa esitellyt housuntapaiset, sekä Madball -yhtyeen paita, josta on tyylin vuoksi poistettu hihat. Molemmilla herrasmiehillä on kädessä pullot Valdemar -viiniä, sekä kallossaan viinaa. Ilta jatkuu mahdollisesti Mazda -henkilöautolla tapahtuvaan kilpa-ajoon, sekä alkoholijuomien nauttimiseen. Norttitauko.
-Mikael Antero Beatdown
Ps. Pirihän toimii.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Muotiblogi part 666.
Lempimyc Maximus
-Sofia Bonaparte // teksti & kuva.
NOTE: Me emme yllytä väkivaltaan! - Topi Don Juan
Mario 3 perjantai.
Topi Don Juan istui mahonkisen työpöytänsä ääressä ja nautiskeli Irlantilaista viskiä, jonka hän oli saanut lahjaksi ystävältään Heikki Ojamolta. Hän kohottautui avonaisen ikkunan ääreen ja nuuhkaisi raikasta syysilmaa. Oli satanut, maa oli vielä kostea ja syksyn tuoksu leijui ilmassa kuin parfyymi. Topi Don Juan otti kulauksen viskistään niin, että jäät painuivat kevyesti hänen huuliaan vasten. Hän käveli työhuoneensa poikki ja istahti ruskeaan nahkaiseen nojatuoliin, jonka oli saanut lahjaksi ihailijaltaan Sofia Bonapartelta. Nojatuolin vieressä oli pöytä, jonka päällä oli tummanruskea puinen laatikko, joka sisälsi 20 mitä hienointa Kuubalaista sikaria. Nyt Topi Don Juan poimi sieltä yhden ja sytytti sen tammilastulla, jonka hän oli ensin sytyttänyt kynttilästä. Hän otti mukavamman asennon ja täytti lasinsa jo kolmatta kertaa mitä mainioimmalla viskillä. Hän muisteli Heikki Ojamoa, Jonia ja Mikael Antero Beatdownia, rakkaita ihmisiä, jotka hän oli nähnyt viimeksi eilen.
Juuri kun Topi Don Juan oli tyhjentänyt kolmannen viskilasinsa, ilmoitti palvelija vieraiden saapuneen. Ovesta käveli sisään Heikki Ojamo, pukeutuneena arkisesti frakkiin. He tervehtivät toisiaan ystävällisesti ja Topi Don Juan kiitti Herra Ojamoa viskistä. Heikki nyökkäsi jäykästi ja asettui flyygelin eteen ja soitti Tšaikovskia herkästi ja täydellisesti, niinkuin aina. Sillä aikaa Topi Don Juan hyräili mukana ja naputteli nojatuolinsa käsinojaan tahtia etusormellaan poltellen samalla sikaria. Hetkeä myöhemmin ovesta astuivat sisään myös Joni sekä Herra Beatdown. Joni istui Topi Don Juanin viereen tervehtien hengästyneesti ja otti omin luvin sikarin laatikosta sytyttäen sen suoraan kynttilästä, vaikka jokainen sikariharrastajahan tietää, ettei savuketta tai sikaria saa missään tapauksessa sytyttää kynttilästä. Mikael Antero Beatdown tyytyi katselemaan ikkunasta kartanon pihalla juoksentelevia teinityttöjä maanisesti tuijottaen. Topi Don Juan poltti edelleen sikariaan hitaasti nautiskellen, hän katseli tarkkaavaisesti muita ja mietti: "Tää on mun crew."
-Topi Don Juan
Oikeasti: korvaa viski valdemarilla, sikarit nortilla, frakki adidas -takilla, flyygeli kitaralla, Tsaikovski Deftonesilla, kartano kerrostalolla ja palvelijaa ei oo, eikä kynttilöitä.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Ryyppäys On Raskasta.
Valdemarin Voimalla Natseja Vastaan
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Minut otettiin vastaan halaten ja hymyilevin suin.
JEEEES! Meitsin, eli Topi Don Juanin Viron reissu tehty! Mukaan tarttui aivan saatanasti viinaa ja muita nameja! Reissu oli mukava ja stressaava ja aikataulut oli tiukat! Tuliaisia on Heikki Ojamolle ja Mikael Antero Beatdownille (ja muille kivoille) ! Jesjesjes, rahaa meni mut menkööt! Myyn pimeetä viinaa nii kovilla hinnoilla et saan rahat takas hohohoho. (en oikeesti)
Mut niii! Oli siisti reissu ja ei jääty tullissa kiinni edes pireistä, vaikka huumekoira haisteli, eli hyvin se Dimitri ne siellä kotonaan keitteli. EIKU! Nii siist joo hmm, Super Alko oli kälynen mesta mut ei se mitään, halpaa oli ja viinaa sai, eli just passeli paikka meitsil. Valdemarii en kyl löytäny mistään! Enkä Gambiinaakaan satan666! Ja se oliki sit matkan suurin pettymys. Olishan niit ollu vaik mitä alle 5e laatuviinejä mut en mä semmosiin rahojani tuhlaa, pahoja ois ollu kuitenki. Paremmin ois maistunu hedelmäinen ja raikas Valdemar taikka se toinen suomalainen klassikko jo vuodesta 1932. Litranen jekku kuitenki tarttu mukaan. Ja bissee muutama lava, joista yks melkein meniki matkalla...
Mut meitsi pistää ostoslistaa blogiin ku kiireiltään ehtii! Nyt vois suuntaa nukkuu ja taistella unissa Valdemarin voimalla natseja vastaan.
AINII! Ettei menis ihan perseilyks niin muistakaa vierailla myös myspacessa: www.myspace.com/mario3band
-Topi Don Juan
Herkkyys-katoava luonnonvara?
Hei taas rakkaat lukijani ja kiitos lähettämistänne kirjeistä, joita vuosien varrella olen saanut lueskella takkatulen äärellä hieman konjakkia siemaillen(alko 5-50e). tänään ajattelin puhua hieman herkkyydestä ja siitä kuinka meidänkin kaikkien sisällä asuu pieni herkkä ihminen siellä jossain. Muun muuassa naisia on helppo iskeä herkkyyden avulla. Tarvitset siis a) kitaran b) plektran. Toinen vaihe on opetella joku laulu, millä VARMASTI saa, kuten esim Oasis- wonderwall tai weezer-island in the sun. Sikälimikäli et omaa tarvittavaa lauluääntä, riittää kunhan naputtelet sormella (rytmikkäästi) kitaran koppaan, niin jonkin ajan (3,4-5.9 s) kuluttua naisia pitäisi kyllä jo pörrätä ympärilläsi. " tonight is gonna be the day when they give all back to juu tai jotaain" ja löydät naisia ympäriltäsi. toista väh. 10 kertaa, ja vastakkaisen sukupuolen seura on jo taattu. Jos ei vieläkään onnista, voit kokeilla LASOL- merkkistä mehua( hyvin varustetut huoltoasemat) pienen aurinkovarjon kera. Jos vastakkaisen sukupuolen kommentit ovat tyyliin "Mitäs Vi***a! Jätkä vetää lasolia", heitä takaisin " Ei tasan ole ku kokispullo!". juokse pois tilanteesta, jos koet sen menetetyksi. Kiitos taas kaikille lukijoilleni ja päätän artikkelini tuttuun lasol mainokseen. "ranskan hienoin viini, Aurinko! La-sol!" (hikipedia). lähettäkää jatkossakin palautetta (ei miehet, eikä naiset yli 15-v.) tuttuun puttuun osoitteeseen: 08350 Routio.
-Heikki Ojamo
lauantai 16. tammikuuta 2010
Näkö ja rahat pois.
Meitsi eli Topi Don Juan lähtee huomenna kulttuurimatkalle etelään, eli Viroon. Virosta haetaan Mario 3:selle tyypillistä juotavaa eli sitä halvinta. Tosin jos saan trokausrahoja sen verran paljon, että on varaa ostaa jotain laatuja sijoitan rahani toki JÄGERMEISTERIIN tai muuta rahajuomaan.
Ja kuten hyvin tiedetää: kaikki mitä tapahtuu Virossa, jää Viroon.
Olutta aion tuoda sen kolmattakymmenettä litraa ja viinaa tarpeeks. Mukaan lähtee tietenkin Mario 3:sen entinen basistilaulaja Henri ja hänen naisystävänsä Milli. Topi Don Juanin matkassa kulkee lauma viinaanmeneviä ja heikkomoraalisia nuoria tyttöjä sekä Kaisa.
Matkan tarkoitus on siis tuoda järjetön määrä alkoholipitoisia virvokkeita yms. juomia, jotta seuraavat Mario 3 pippalot onnistuisivat priimasti. Tätäkin blogikirjoitusta kirjoittaessani nautiskelin Velkopopovický Kozel Darkia, ja hyvältä maistui.
AINIIN!
Mikael Antero Beatdown soitti äsken, hän oli nauttimassa alkoholipitoisia juomia isänsä syntymäpäivillä sukunsa kera. Tilaisuus muistutti kuulemma muokarinheittäjän kehää, jossa on vähän ihmisiä mutta ne kaikki on helvetin isoja.
-Topi Don Juan
Virallinen tiedote:
Näil näkymin painatetaan varmaankin 100 kpl noita splittejä ja ne sitten jaetaan 50/50 per bändi ja molemmat hoitaa levyjen myymisen omalta osaltaan. Splitin hinta pyörii varmaan siinä 2e-5e välillä. Pyritään tietenkin myymään levyt mahdollisimman halvalla.
Äänitykset hoidetaan varmaan Dixin Lepakkoluolassa!
Julkaisun jälkeen pidetään varmaan jotku julkkaribileet jossain! Kattellaan vähä mist sais halvalla vuokrattua tiloja ja pidettäis kemut siellä. Koitetaan saada äänitettyä biisit tuossa tammi-helmikuun vaihteessa ja splitin julkaisu tapahtuu mahdollisesti helmi-maaliskuussa.
Mario 3:sen puoli näyttää mahdollisesti tältä:
1. Saatana Saapuu Virkkalaan
2. Mario 3
3. Kaaos O.D
4. Satan 666
5. Beat Cheek Down tai Dinoriders
Mutta muutoksia todennäköisesti tulee tapahtumaan.
-Topi Don Juan
perjantai 15. tammikuuta 2010
Peliliikkeet illanviettoon.
Ilta on hyvä aloittaa kevyiden alkoholijuomien nauttimisella (esim. lämmin olut). Humaltumisen alettua on hyvä aika tarkistaa illanviettopaikan naistarjonta. Neitien ikää ei tarvitse tässävaiheessa vielä miettiä. Joukon nuorimman ja humaltuineimman neidon löydyttyä on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Seuraavaksi on aika korkata pullo vahvempaa alkoholijuomaa, esim. Gambinaa, jota varmasti löytyy iltamien pitäjän kaapista. Pullo kannattaa nauttia tyhjäksi rivakkaan tahtiin, eikä kannata pelätä eri juomien sekoittamista paremman maun (lue: prosenttimäärän) saavuttamiseksi.
Kun tärpättiä tai vastaavaa juomaa on nautittu tarpeeksi, on aika esitellä peliliikkeet.
1. Siirry lähemmäs kohdetta, jos kävelyssä ilmenee harha-askeleita, ota reilu tukiote seinästä.
2. Esittele itsesi kohteena olevalle naishenkilölle ja mahdolliselle seurueelle. Muista riittävä äänenvoimakkuus.
3. Kerro seurueelle esim. Corollan jakopäänhihnan vaihdosta, tai vaimon lyömisestä.
4. Jos tässävaiheessa kohteena ollut neiti ole tarpeeksi humaltunut kikattamaan jutuillesi, tarjoa hänelle esim. hedelmäistä ja raikasta Valdemaria.
5. Jos kumminkin itse olet jo liian humaltunut, saattavat housut tässä vaiheessa hukkua jalasta. Älä kuitenkaan anna sen häiritä, vaan jatka toimiasi.
6. Aikaisempien vaiheiden onnistumisesta riippuen, on aika siirtyä takahuoneeseen seksuaaliaktiiviteettien pariin, tai takaisin omaan seurueeseen nauttimaan halpaa alkoholijuomaa.
Jos aamulla ei muista vaiheiden sujuvuutta, on epäilemättä onnistunut.
-Mikael Antero Beatdown
Ja jotta muoti ei unohtuisi!
Kuvan herrasmies Topi Don Juan lukee mielilehteään Alibia keskittynyt ilme kasvoillaan, ristikoiden täyttö on näet tarkkaa puuhaa. Topilla on päällään sokoksen 2+1 päiviltä ostettu Adidaksen puoli-ilmainen vetoketjuhuppari, sekä alennuksesta löydetty STCR -paita! Asukokonaisuuden kruunaa suuri afrikkalaistyyppinen venytyskoru, jonka halkaisia on kokonaista 10mm!
Taustalla näkyy linjurin käymälän seinä, joka luo kuvaan rahvaan tunnelman. Bodomin järven surmat lienevät olleen matkan tärkein puheenaihe. Hento kosketus lehteen luo kuvan herkästä ja taiteellisesta nuoresta miehestä.
Vuoden 2009 Rock Yousta otetussa kuvassa Mikael Antero Beatdownilla on päällään Dressmanista edullisesti ostettu punainen ruutupaita jonka alta on tarkoituksellisesti jätetty aluspaita pois. Päässään Mikaelilla on Last Action Hero lippalakki (Antti, 0.00€) sekä apteekin korvatulpat (Prisman Apteekki 5.56€). Bassohihnana toimii Music Storen halvin säädettävä hihna (Lh Music Store 14.95€) joka on kuvioitu veikeillä korteilla sekä pataässillä. Jalassaan hänellä on mustat housut (kierrätyskeskus 0.20€) jotka pysyvät ylhäällä Heikilta varastetun vyön (Heikki 0.00€) avulla. Avonainen kauluspaita on viestimässä maskuliinisuutta sekä tappelunhalua.
Keikan jälkeen jatkot sujuivat meitsillä hyvissä merkeissä. Läsnä olivat sekä Alibit että Luciferin lukemat alkometrissä. Paikalla oli myös paikallinen kuuluisuus Heikki Ojamo. Jaloviina maistui ja housut lähti.
-Topi Don Juan
Mario 3 Raideri:
-2 koria olutta
-2pl Valdemar
-1l Piimää
-1prk Hillosipuleita
-10kpl 93 -syntyneitä tyttöjä
-n.20 kpl 80-luvun Alibeja
-3 pussia sipsejä. (ei juustonaksuja)
-Heikille joku lautapeli
-Kahvinkeitin
-Hevonen (elävä)
-Suolapähkinöitä
-Pestopastaa
-Pyyhkeitä
-6l Kokista
-6l Vettä
-6l Herneitä
-Lukollinen huone missä voi tarpeen tullen panna.
Eiköhän näitten avulla jo lähettäis keikkailee. Tarjouksia tulee vaan. Ite keikasta ei tarvii maksaa muuta ku matkat sinne ja takas.
-Mario 3 // Topi Don Juan
Mario 3 Drinkkivinkit!
Tämä juomasekoitus on maistuva ja kesäinen päivän piristäjä. Juoma tehdään sekoittamalla, ei ravistamalla. Drinkki sopii varsin mainiosti ruokajuomaksi seitanin kanssa. Erityisesti Mikael Antero Beatdownin suosikki. Tätä juomaa odotamme saavamme tulevaisuudessa myös baareista.
1 dl Gambiinaa (Alko, 7.99€)
2 dl Piimää (mielellään kevyt piimää, laktoositonta)
1 tl Sinappia (turun sinappia)
n. 6 kpl Hillosipuleita. (ilman lientä)
Kaada Gambina ja piimä lasiin, sekoita, lisää sinappi ja hillosipulit, sekoita uudestaan. Juoma nautitaan hitaasti nautiskellen, lopuksi voit kaapia hillosipulit lusikalla lasin pohjalta.
Antero Beatdownin Kotibile -booli
Tämä juomasekoitus on keksitty varsinkin nuorempia tyttöjä ajatellen. Juoma on raikas ja hedelmäinen, joskin erittäin alkoholipitoinen. Juoman salaisuus onkin 80% viina ja sen maun peittäminen. Juomaa kannattaa tarjoilla kanssajuhlijoille, sillä se saa juhliin nopeasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
1 l Viinaa (Kapteni Viin 80% tai Viru Valge 80%)
5 dl Etikkaa
2 dl Sitruunamehua (mielellään itse puristettua)
1-10 Viinirypälettä
Juomat kaadetaan boolikulhoon ja sekoitetaan hyvin. Juoma saattaa tuoksua epäilyttävältä, mutta maistuu sitäkin paremmin, varsinkin kahden lasillisen jälkeen. Juoma koristellaan viinirypäleillä ja jääpaloilla. Väriksi voi myös lorauttaa hieman dieseliä, joka luo juomaan raikkaan vivahteen. Jos tällä juomalla et saa naista niin vika on naamassa.
Lisää drinkkivinkkejä tulossa myöhemmin!
-Topi Don Juan
Drinkkivinkit päivitys!
Kuskin aamuherätys
Tämän juomasekoituksen avulla lähtee päivä virkeästi ja nopeasti käyntiin, vaikka olisikin tullut illalla juhlittua railakkaasti. Henki tuoksuu raikkaalta ja mieli virkistyy samantien! Erityisesti Heikki Ojamo suosii tätä aamuherätystä ja nauttii sitä usein arkenakin.
4cl viinaa (32%-80%)
4cl suuvettä
3dl vichya
Kaada viina ja suuvesi korkeaan lasiin, sekoita vichy ja nauti kylmänä. Heikki koristelee juoman usein pienellä koristevarjolla ja pillillä, mutta useimmat nauttivat tämän sellaisenaan yhdeltä istumalta. Henki tuoksuu suuveden ansiosta raikkaalta eikä krapula pääse yllättämään!
Alakoukku Hardcore
Alakoukku Hardcore on parhaimmillaan varsinkin kavereille tarjottaessa. Juoman idea on alkoholin jääminen juoman pohjalle kun drinkki muuten maistuu melkolailla pelkältä vichylta. Topi Don Juanin bravuuri naisten iskemisessä.
4cl 80% Viinaa
10 tippaa tabascoa
jäämurskaa
2dl vichya
Juoma rakennetaan lasiin niin, että viina ja tabasco sekoitetaan ensin lasissa, jonka jälkeen päälle kaadetaan jäämurskaa lasin pintaan asti. Lopuksi lasiin kaadetaan niin paljon vichya kuin mahdollista _ei sekoiteta_. Alakoukku Hardcore iskee yllättäen ja suoraan maksaan tuskallisen kivuliaasti polttaen samalla suusta ja nielusta kaiken ylimääräisen. Aamuisen närästyksen saa näppärästi pois Mario 666:lla tai Kuskin aamuherätyksellä. Topi Don Juan suosittelee tätä käytettäväksi loppuillasta kun kaivataan epätoivoisesti seuraa.
torstai 14. tammikuuta 2010
Viiniarvostelu: Valdemar (Alko, 5.79€)
Valdemar, tuo viinien kuningas on tehty vain parhaita ja puhtaimpia raaka-aineita sekakäyttäen.
Ensikosketukseni tähän Alkon aarteeseen tapahtui Lohjan Asemalla YCKMD:n treenikämpällä RATFACE:n MC.RESPEKTORin opastuksella.
Oikeaoppinen Valdemarin, tai tuttavallisemmin Valsun, nauttiminen tapahtuu suoraan pullosta, mieluiten julkisella paikalla. Juominen kannattaa suorittaa mahdollisimman nopeasti, lähinnä maun vuoksi. Lisäksi 15% saattaa joillekkin olla liian vähän, joten nopealla nauttimisella sitä voi kompensoida näppärästi! Kyytipojaksi Valdemarin kanssa sopii parhaiten toinen Valdemar.
Valsun vivahteet nousevat parhaiten pintaan viinin ollessa ns. taskulämmintä, hätätapauksessa myös mikrolämmitys kelpaa.
Valdemarin maku vivahtaa vahvasti vadelmaan ja vermuttiin, hedelmäistä ja raikasta jälkimakua unohtamatta. Seuraavana aamuna Valsun nauttimisesta henki tuoksuu myös varmasti raikkaalle ja hedelmäiselle.
Jo ensimmäisen maistiaisen jälkeen kasvoille leviää pakosti hento virne, joka on myös nähtävissä pullon etiketissä. Pullo on siis sekä esteettisesti kaunis, että sisällöllisesti laadukas.
Valdemar saa Hinta & Laatu luokituksessa viisi tähteä (******) ja on näin ollen parhaiten tähän mennessä arvioitu viini.
-Topi Don Juan
Bileet! Bileet! Pistä paikat paskaks!
Soitimme keikan, vaikka Joni lähtikin Heikin (true brother & crew member) kyydillä viemään naistaan kotiin selviämään paniikkihäiriöstä. Rummuissa keikalla toimivat kai Jorkka (captor, kirk johnsons house band), joku Pauli ja Heikki.
Keikka itsessään meni ensiluokkaisesti, maisteltuamme Mikael Antero Beatdownin kanssa Valdemaria (Alko, 5.79€) päätimme nousta lavalle koittamaan onneamme, pimeällä lavalla humaltuneena on erittäin vaikea löytää esim. piuhoja, pedaaleja yms. muita nappuloita. Mikael Antero Beatdown tyhjensi oman pullonsa valtsua sopivasti ennen keikkaa ja kaikki 4 biisiä, jotka onnistuimme jossain määrin soittamaan, rakas basistimme nojaili vahvistimeensa ja soitti n. 5 kieltä yhtäaikaa (väärin, väärin). Keikan aikana kuultiin ehkä kappaleet: Saatana Saapuu Virkkalaan, Kaikkea Vastaan, Dinoriders ja Paranoid/Iron Man medley.
Keikan jälkeen keskityimme kaikki lähinnä ryyppäämiseen, takahuoneen kaljat oli tosin joku kusipää ehtinyt jo juomaan (todennäköisesti bändi) ja jäljellä oli enää jo aikaisemmin mainittua valdemaria sekä Jormaa (Alko, 5.79€). Basistillemme Antero Beatdownille olut ja hedelmäinen ja raikas punaviini oli ehtinyt maistumaan vähän turhankin hyvin ja meno oli sen mukaista, vaikka housut pysyivätkin tällä kertaa jalassa.
Ilta jatkui tisseihin "nimmareita" kirjoitellessa ja Valdemarin juomisella. Bileitten loputtua olikin aika mennä nukkumaan helvetin kylmään backstage tilaan, jossa ei luonnollisesti ollut toimivaa lämmitystä. Heräsin aamulla kääriytyneenä kolmeen paitaan, miksun takkiin sekä omaan takkiini, joku helvetin valopää oli myös vienyt keittiöstä sinne ostetun kahvipaketin. Krapula-aamu ilman kahvia & ruokaa meni jo pahimpien kärsimysteni listalla aika korkealle, lähes yhtä korkealle kuin Tana Bru Norjassa.
-Topi Don Juan 14.1.10